Autolandia.fi — Kauppaa vuodesta 2006 0400 665 965
Autolandia — klassikkoauto

Meistä

Ota asiantuntijaamme yhteyttä

Autamme sinua löytämään sopivan ajoneuvon. Soita tai laita viestiä — palvelemme suomeksi.

Soita nyt

Autolandia.fi — kauppaa vuodesta 2006

Yhtiö

J. Karhumaa Oy
Perustettu 2006

Kotipaikka

Höyläämönkatu 1
67100 Kokkola

Näytöt

Sopimuksen mukaan, yleisesti iltaisin ja viikonloppuisin.

Autolandia.fi on J. Karhumaa Oy:n ajoneuvokauppa. Yhtiö on perustettu kesäkuussa 2006, ja Autolandia.fi on tehnyt ajoneuvokauppaa jo yli 20 vuoden ajan samalla y-tunnuksella ja samalla omistajalla. Vuosien varrella kauppaa on tehty monenlaisilla ajoneuvoilla.

Nykyisin toiminta on keskittynyt erityisesti vanhempiin, kiinnostaviin, keräilyhenkisiin ja massasta erottuviin autoihin — mutta valikoimassa voi olla myös esimerkiksi veneitä, asuntoautoja, moottoripyöriä tai muita kiinnostavia ajoneuvoja.

Meille auto ei ole pelkkä kulkuväline. Se voi olla muisto, aikakausi, projekti, unelma tai seuraava tarina uudelle omistajalle.

Autolandia ostaa, myy, vaihtaa ja rahoittaa ajoneuvoja. Toimimme Kokkolasta käsin, mutta ajoneuvot liikkuvat ympäri Suomen ja tarvittaessa myös Suomen rajojen yli.

20 v.

Samalla y-tunnuksella ja samalla omistajalla vuodesta 2006.

Kokkola

Kotipaikka Kokkolassa, kauppaa koko Suomessa ja tarvittaessa yli rajojen.

Sop. muk.

Yksityisnäytöt iltaisin ja viikonloppuisin.

Yhteystiedot Lähetä viesti WhatsAppissa
Autolandia.fi

Vastaamme mahdollisimman pian

Moi! 👋 Kysy autoista, vaihdosta tai rahoituksesta. Suosittelemme sopimaan tulostasi etukäteen – näytöt ovat yksityisnäytöttä, mutta autoliikkeessä on yleensä joku paikalla.

Evästeet

Käytämme evästeitä sivuston toiminnan varmistamiseen ja käyttökokemuksen parantamiseen. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai käyttää vain välttämättömiä.